sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Auringon säteet toivat myös grillin talviuniltaan...

Havahduin siihen, että lumet ovat lähteneet pihalta, joten grillikausi on lähellä. Ennen kuin tajusinkaan, vaimo oli päättänyt, että nyt grillataan lauantain ruoka ulkona.
Perjantaina kaivoin grillin esille autotallista, jossa se oli talvehtinut. Ei olisi kannattanut ruiskauttaa sisäpinnoille rasvasprayta(grillaukseen tarkoitettua, elintarvikerasvaa) suojaamaan, sillä grillin sisus oli täynnä homekasvustoa. Pienen äänettömän kiroilutuokion jälkeen siirsin vempeleen terassille, jonne viime viikon myrskytuuli olikin mukavasti painanut kaikki irtoroskat ja lehdet ympäristöstä.... Tunnin haravoinnin ja siivoomisen jälkeen pääsin grilliin käsiksi.
Grillin sisus talven jäljiltä. Poltin homekasvuston pois ensin....
jonka jälkeen nostin grillaustasot ja irto-osat nurmikolle. 

Käsittelin koko grillin puhdistuvaahdolla, joka on tarkoitettu grillien ja uunien puhdistukseen. Vaahto sai vaikuttaa tunnin verran...
Pinttynyttä rasvaa löytyi kummasti, vaikka kuvittelin puhdistaneeni grillin syksyllä...
Yllättävän tehokasta tuo vaahto, maalatut metalliosat lähtivät kostealla rievulla pyyhkien puhtaaksi...

Pinnoittamattomiin metalliosiin taasen palanut rasva on pinttynyt kovaa kiinni, näiden huoltoon palataan myöhemmin...

Kromatut pinnat lähtivät lähes virheettömän puhtaiksi...
Kun puhdistetut osat oli asetettu takaisin paikalleen, lämmitin grillin lähes 300-asteiseksi polttaen samalla mahdolliset kemikaalijäämät grillistä.... 

Kaikki sujuikin liiankin hyvin, joten onnistuin rikkomaan matalapainesäätimen.... Painoin hieman liian voimallisesti säätimen kaasupulloon joten muovikaulus irtosi ja tietenkin yksi laakerikuula meni terassilautojen alle.... Vaimo oli jo ehtinyt kutsua ruokavieraat.... Nopeasti keksin vaihtoehtoisen esineen laakerikuulan tilalle jotta käsillä oleva ruokailu saadaan järjestettyä...

Huomaa näppärästi väännetty sokkaneula... En suosittele virittämistä tässä tapauksessa, mutta hätä keinot keksii....
Kun vielä lisäsin ruuvimeisselin matalapainesäätimen muovikauluksen väliin kiristämään liitosta, pullosta alkoi kaasua vapautua grilliin ja ruoan laitto voitiin aloittaa....

Tällä kertaa grillattin valmiiksi marinoituja naudan fileita, pehmeän pippurisia.... Olisi pitänyt kyllä vähän nähdä itse enemmän vaivaa, sillä mausteseoksessa maistui suola aika vahvana...
Pihvien kaveriksi grillivihannesseos ja vaimo keitteli vielä uudet perunat lisukkeiksi...
Grillausrasvana oliiviöljyä...
Grillauksen jälkeen puhdistin grillaustason, pinnoitus on vähän kärsinyt, mutta tuntuu toimivan.
Lopuksi harjasin tasoon rasvaa ja pyyhin sen pois paperipyyhkeellä....
Onneksi kaupat ovat nykyisin auki myös sunnuntaisin, joten sain hankittua uuden matalapainesuuttimen grilliin. Samalla suunnalla oli myös pallogrillejä, jopa 50 % alennuksessa. Vaimo pysyi kovana, moista laitetta ei meille hankita, joten "oikea" grilli jäi taas kaupan hyllylle pienen keskustelun jälkeen....
Uusi ja vanha suutin yhteiskuvassa... Säilytän kyllä vanhasta ainakin kuulat, sillä rakenne on aika heppoinen, jos sitä vähänkään kovempaa painaa kiinni....
Katkaisin letkusta vanhan liittimen verran, jotta pääsin kiristämään letkun kunnolla. Samalla kokeilin, että kaasu ei vuoda liitoksesta.

Vaikka sitä pallogrilliä ei taloon saatukaan, sain ostettua uuden lastan, jonka kaikkia käyttötarkoituksia ei hameväki välttämättä heti havainnut... Itse tajusin välittömästi lastan nähdessäni sen tärkeimmän ominaisuuden.... Kippis!
Nyt on siis grillikausi virallisesti avattu ja grilli on käyttökunnossa. Blogi päivittynee pikkuhiljaa lisää, kun uusia kommelluksia saadaan toteutettua.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Pepen grillijuhlat

Velipoika Pepe piti grillijuhlat, joissa toimin toisena grillaajana. Koska tarkoituksena oli vapauttaa Pepe seurustelemaan vieraiden kanssa aikaisemmin grillin äärestä, päättelimme, että kahdella grillillä saadaan tarjottavat grillattua nopeammin.
Kävin edellisenä iltana viemässä grillin sekä muut tykötarpeet juhlapaikalle, Pepen terassille. Kokeilin kanan kanssa uudenlaista mausteseosta, pippuri/chili/garam masala, jota osa syöjistä kyllä piti, osan mielestä taasen sekoitus oli turhan tulinen....
Päädyin pippuri/chilimausteseokseen, joka on sekoitettu oliiviöljypohjaan. 
Yleensä kun veljekset kohtaavat jonkun tekemisen merkeissä, äityy toiminta melko nopeasti jonkinasteiseksi kilpailemiseksi... Eikä pieneltä leikkimieliseltä kilpailulta vältytty tälläkään kertaa... Ensimmäisenä tutkailtiin grillien kunto, täytyy myöntää että Pepen grilli on nähnyt kyllä vähän parempiakin päiviä.... Ainoastaan komposiittipullon mitalla Pepen grilliä voidaan kehua paremmaksi, sillä palon torjuntaa työkseen tekevänä Pepe osaa ottaa huomioon turvallisuusseikat paremmin... Komposiittinen kaasupullo on kuuleman mukaan nykyaikaa, ei kai sulla vaan ole sellaista vanhaa teräspulloa? Prkl... Ensi kerralla ei ole.... Olenhan sentäs työpaikkani ATEX-vastaava(yhtä tärkeä titteli kuin kopiovastaavakin...), pitänee tarkastaa tilanne tulevaa grillauskautta varten...
Tässä Pepen Grilli, huomaa tekstissä mainittu komposiittipullo....
Mitä, onko sulla tollainen teräspullo vielä??
No kyllä on....
Vieraat voivat saapua, "terassikeittiö" valmiina toimintaan!
Vieraita alkoi tulla pikkuhiljaa, Pepen kanssa aloitimme grillaamisen samanaikaisesti. Lämmitin grillin ensin kahteensataan asteeseen ja laitoin puoli tuntia huoneenlämmössä olleet kanafileet paistolevylle. Käytin grillaamisessa oliiviöljyä, joka muuten toimi erinomaisesti grillausrasvana. Fileet oli maustettu jokainen "käsin" molemmin puolin, eli mausteet annosteltiin suoraan fileiden pintaan sirottemalla, jonka jälkeen hiersin mausteseoksen sivelemällä koko fileen alueelle. Lopuksi lisäsin vileä kuivattua chiliä pintaan. Tämän jälkeen maustetut kanafileet saivat olla kelmun alla jääkaapissa yön yli, jotta mausteseos ehtii imeytyä...

 Kun fileet olivat kypsät, grillasin vielä ritilän päällä rapean pinnan niihin noin puoli minuuttia/puoli. Koska grillattavaa oli paljon ja vieraita tuli parin tunnin aikana omaan tahtiinsa, häärimme Pepen kanssa grillien takana jaksoittain. Grillausten välillä laitoin grillin polttimet minimille, asetin kannen kiinni. Fileet säilyivät grillin ylähyllyllä sopivan lämpöisinä ja grillin sai nopeasti takaisin käyttöön tarpeen mukaan.
"kuvituskuva", sillä grillijuhlissa ei ollut aikaa ottaa grillauksen aikana kuvia....
Grillijuhlat eivät ole grillijuhlat, jos jossain vaiheessa iltaa ei sada.. Ilmeisesti kukaan ei uskaltanut jättää ruokaa, kun näyttivät lautaset tyhjentyvän....
Pepen vaimo Jette oli tehnyt salaatit ja muut lisukkeet, joten Pepen kanssa hoidimme lihojen grillaamisen... Juhlat olivat mielestäni onnistuneet ja porukkaa kävi mukavasti, olisiko ollut nelisenkymmentä yhteensä(arvio, sillä kaikki eivät olleet samaan aikaan paikalla.) Mielestäni tilaisuus oli onnistunut ja Pepen kavereista löytyi hyvää keskusteluseuraakin illan mittaan.

perjantai 22. elokuuta 2014

Syyshuoltoa..

Koulut alkoivat, joten grillaus sai jäädä vähäksi aikaa. Päätin tehdä vähän huolellisemman huollon grillille ennen grillikauden päättäjäisiä, Pepen grillijuhlia, minne siis olen menossa auttelemaan grillini kera..
Täytyy myöntää, että loppukesän rutiini grillin puhdistuksesta oli vähän retuperällä ja paistamiseen käytetyt öljyt tuntuivat höyrystyvän sekä tarttuvan grillin sisäpintoihin aika kovaa...
Paistoalustojen välissä on hiiltynyttä marinadia, jonka rasva sitoo kiinni grillin sisäpintoihin...
Rasva ei lähde pelkästään pyyhkimällä pinnoista...
Päätin ottaa kovemmat otteet puhdistuksessa käyttöön kun normaalit poistoyritykset eivät tehonneet rasvaan.. Ostin grillien ja uunien puhdistukseen tarkoitettua saksalaista puhdistusvaahtoa, joka kyljen tekstin mukaan irroittaa pinttyneenkin lian...
Logo ja tekstityyli huokuivat tehokkuutta, tällä kyllä lähtee....

Käyttöohjeen mukaisesti vaahto levitettynä... Tämä voisi toimia joulukuusen koristelussakin...
Grillin sisäosat nurmikolle levitettyinä... Tarkkaavainen lukija voi huomata ruohon rehottavan, mutta onneksi ruohonleikkuu ei ole tämän blogin aiheena... Tosin vaimo on jo muutaman kerran ruohon pituudesta puhunut...
Noin tunnin kuluttua puhdistusaineen levittämisestä ei ollut vielä havaittavissa purnukan kyljessä mainostettua lian räjähdysmäistä irtoamista.....
....Joten päätin jatkaa perinteisillä menetelmillä, eli mekaanisella lian irroittamisella.
Luettuani tarkemmin purkin kyljestä käyttöohjeet havaitsin, etten ollut huomioinut pienellä kirjoitettua pränttiä ohjeiden lopuksi: Joissakin tapauksissa täytyy vaikutusaikaa lisätä aina 24 tuntiin asti, jonka jälkeen käsittelyn voi uusia.... Jaahas... No ei auttanut muu kuin ottaa kovemmat aineet käyttöön....
Onneksi tätä oli vielä vähän jäljellä.... Grilliä pitää tosin polttaa tämän käyttämisen jälkeen täydellä teholla puolisen tuntia että kaikki liuotinaineet haihtuvat....
Noin parin tunnin puunamisen jälkeen grilli alkoi taas näyttämään ihmisruoan lämmittämiseen soveltuvalta. Pesin lopuksi vedellä ja tiskiharjalla liuotinpesuaineen pois, sekä kuivasin grillin kaikki pinnat pehmeällä liinalla. Yllättävän paljon rasvaa oli kertynyt myös grillin ulkopintoihin...

Lopuksi grilli autoon ja menoksi...
Huomasin yhden kesän käytön jäljiltä jauhemaalatuissa peltiosissa kulumisen merkkejä, mietinkin niiden irroittamista ja uudelleen maalaamista. Katsotaan, missä kunnossa grilli on Pepen juhlien jälkeen....

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Lasten makuja grilliin..

Saimme pari kappaletta lapsia lainaksi... Tietenkin mietin heti, mitä grillistä voisi näille keskenkasvuisille tehdä ja päädyin grillivartaisiin sekä hampurilaisiin.. 
Saimme samalla puuhaa lapsillekin, sillä he koostivat omat vartaansa itse. Hankin pari paprikaa, miniluumutomaatteja, prinssinakkeja, kanapyöryköitä ja herkkusieniä vartaita ajatellen. Hampurilaisia en olekaan grillissä aikaisemmin tehnyt, myös kananmunan paistamiseen tarkoitetut renkaat tuli testattua.
Ensin paparikat pieniksi...
Kukin pujotteli vartaansa itse... Harkitsin myös kokolihaa vartaisiin, mutta päädyin lasten makuun paremmin sopivaan nakki-kanapyörykkälinjaan... Vartaita tehdessä on myös tärkeää, että eri ruokatarpeet kypsyvät samoihin aikoihin.
Erika ja Jimi toimivat apulaisina... Ihme, että velipoika Pepen lapset ovat näin kilttejä, kun vertaa heitä nuoruudenmuistoissa säilyneeseen isäänsä saman ikäisenä....
Varsinainen grillaus tehtiin kuitenkin taas mahdollisimman terveellisistä ruokatarpeista, grillausöljynä toimi voinmakuinen kasvisöljy, pihvit paistettiin lähes omassa rasvassaan. Jauhelihapihvit olivat valmiita, raakana myytäviä grilliin tarkoitettuja pihvejä, jotka olivat myös maustettu valmiiksi.
Vaimon shoppailureissulla hankitut kananmunien paistosablonat... Yllättävän hyvin toimivat... Ne laskettiin neljäksi erilliseksi esineeksi, joten vaimo pystyi ostamaan yhtä monta itselleen....
Vartaat grillattiin miedolla lämmöllä grillin ylätasanteella samaan aikaan kun hampurilaistarpeet kypsyivät....
Valmiisiin hampurilaisiin lisättiin pihvin ja kananmunan väliin cheddar-juustoa sekä kukin makunsa mukaisesti ketsuppia sekä hampurilaiskastiketta. Lisukkeena oli myös uunissa paahdettua pekonia ja ranskalaisia perunoita.
Pepen grillistä...
Lapsia palauttaessa pääsimme nauttimaan Pepen grillaamista pihveistä, tässä loppuun pieni raportti Pepen grillauksesta:
Pepellä on asianmukainen grillausessu päällään....
Yhtäkkiä Pepe kumartuu grillin ääreen, palomies kun on, niin on havainnut rasvapalon grillin paistotason alapuolella.... Todellinen liekitys siis saatiin tälläkin kertaa pihveihin loppusilaukseksi....
Marinadi kärähti avoliekillä aika kovaa kiinni grilliin.... Onneksi ei jauhesammutinta tarvittu tällä kertaa....
Siinä syödessä puhuimme grillauksesta yleensäkin. Pepe aikoo järjestää grillijuhlat, jonne ilmoittauduin vapaaehtoiseksi toiseksi grillaajaksi, joten nyt pitänee alkaa hiomaan erilaisten maustemarinadien tekemistä ja grillaamista isommalle porukalle.... Havaitsin oman grillini vaativan perusteellisemman huollon, joten seuraava päivitys käsittelee grillin huoltamista taas kerran....

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Grillausta kädet jännityksestä täristen...

Kävin ostamassa tuoreet kanafileet lihatiskiltä tätä iltaa varten. Vaimo ehti kehuskella vieraille etukäteen, että meillä on sitten itse maustetut fileet.....
Selailin kuumeisesti netistä pientä ohjeistusta maustamiseen, sillä toimiihan vieraaksi tulevan pariskunnan kauniinpi osapuoli itse gourmet-kokkina, vieläpä aika nimekkäässä ja perinteikkäässä ravintolassa. Päädyin tuttuun Garam Masala-mausteeseen sekä tällä kertaa päätin lisätä chilin tuoreena mausteseokseen. Myös aktiiviset lukijat ovat Facebookin puolella antaneet hyviä vinkkejä maustamiseen, kiitokset vaan Ouluun ja Parolaan... 
Ennen maustamista voitelin astian ruokaöljyllä.
Ostin punasipulinipun ja chilipippurit tuoreena....
Koska kokeilin ensimmäistä kertaa tuoreella chilillä maustamista, napsutin puolet yhdestä palosta pieniksi terävällä veitsellä...(Kaikki sormetkin ovat vielä tallella....)
Tällä kertaa mittasin myös muut ainesosat, pippurilla höystettyä kasviöljyä.....
Joltakin foorumilta sain vinkin, että tätäkin kannattaa käyttää....
Lisäsin mausteseokseen vielä soijaöljyä ja mausteita sopivasti... Siis sopivasti tarkoittaa että mentiin ihan arvausperiaatteella....
Voitelin ensin fileet öljyllä, jonka jälkeen ripottelin molemmin puolin kuivattua chiliä pohjalle....
Lopuksi voitelin tekemäni maustesoseen pihvien molemmille puolille.... Suljin astian foliolla ja laitoin fileet jääkaappiin pariksi tunniksi...
Päätin ruskistaa vähän sipulia makua antamaan, joten pilkoin punasipulin ohuiksi viipaleiksi... Pienenä vinkkinä, ei kannata sitten pyyhkiä hikeä silmistä kun sipulia pilkkoo.... 
Varsinainen grillaus sai odottaa vieraiden saapumista, otin kanafileet puoli tuntia ennnen laskettua grillausaikaa huoneen lämpöön. Päätin kokeilla grillin toimivuutta ennen vieraiden saapumista, sillä järkeilin, että nyt on sitten niin paljon grillattavaa samaan aikaan, joten grillausalusta voisi olla se sileä puoli ilman uritusta....  Onneksi päätin vielä lämmittää levyn varmuuden vuoksi, sillä minuutin lämmittämisen jälkeen havahduin, että grillissä ei ole tulta.... No taisi kaasu loppua, joten hain varapullon vuodelta 2009 autotallista... Todeten, että se "##%&/%:n varapullokin oli tyhjä.... Vieraiden on määrä saapua viiden minuutin päästä ja kaasu loppu.... Hyppäsin uskollisen Hiacen puikkoihin ja ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti lähimpään kaupunkiin, Riihimäkeen hakemaan kaasutäydennystä. Vieraat jo odottelivatkin terassilla, kun tulin takaisin.... Tervetulias-kuohujuoma oli laitettu asianmukaisesti kaasunhakumatkan aikana jäähtymään, joten grillausilta voitiin vihdoin julistaa alkaneeksi.
Vieraat toivat skumpan tullessaan.... 
Tässä kuva grillauksen loppuvaiheesta, yllättävän paljon tavaraa mahtuu kerrallaan grilliin... Etualalla pikkupannuissa chiliä ja pinjansieminiä paahtumassa.... Täytyy myöntää, että tästälähtien ei enää ole paluuta uritettuun grillausalustaan, sen verran paremmin grillaus luonnistui tasaisella alustalla.
Gourmet kokki M oli tehnyt myös todella maittavat perunat mausteineen, jotka sitten grillissä paahdoin... M toi mukanaan myös salaatin, joka toimi erittäin hyvin yhteen grillattujen kanojen kanssa.
Päätimme syödä sisätiloissa, sillä terassilla oli lähes trooppinen ilmasto... En olisi uskonut tätä myöntäväni, mutta nuo "tupperwaret"(Joita Vaimolla on yksi kaapillinen, ja joista jokin aina putoaa päähän kun kaapin avaa..) ovat yllättävän hyviä astioita, kun pitää lämpö säilyttää grillistä pöytään....
Iloista porukkaa Hikiässä, ruokailu kesti tällä erää koko illan, kiitokset Miia ja Tero käynnistä.
Loppujen lopuksi hermoilin turhaan, sillä maustaminen taisi osua tällä kertaa kohdalleen. Ainoa, minkä unohdin mausteseoksesta oli tuoreen sitruunan mehu, mutta se jääköön seuraavan kerran kokeiluihin. Myös velipoika Pepe piipahti perheineen kahville illan aikana. Seuraavassa päivityksessä katsotaankin, mitä grillissä voi tehdä lasten makuun, sillä Pepen lapset tulevat meille lainaan pariksi päiväksi.